Koirat
Kasvatus
Pennut
Bordercollie
Uutiset
Koulutus
Vieraskirja

Koulutus

METSÄJÄLJEN ALKUASKELEET

Metsäjälki on yksi palveluskoirakokeiden ns. kansallisista lajeista. Metsäjäljellä koira seuraa ihmisen kävelemää jälkeä metsä- ja muissa maastoissa. Koiran täytyy ensin löytää jälki lähtöjanalta, seurata sitä ja löytää jäljen varrella olevat kepit. Kepit ovat noin 10cm pituisia puun oksista katkottuja keppejä. Koira on metsäjäljellä 10 metrisen liinan päässä ja sillä on yllään joko jälkivaljaat tai kaulapanta.

Metsäjäljellä koiran jäljestämis- tai kepinilmaisutyyliä ei sinänsä arvostella, mutta on silti hyödyllistä opettaa koira jäljestämään tarkasti sekä ilmaisemaan kepit huolellisesti ja aina samalla tavalla. Tavallisimpia ilmaisutapoja on, että koira menee maahan kepin kohdalle, koira jää seisomaan kepin kohdalle tai että koira tuo kepin ohjaajalle. Vaikka koiran tulee jäljestää tarkasti ja intensiivisesti, on ohjaajan rooli jäljellä pieni. Koiran kannattaa opettaa heti alusta alkaen ratkomaan ongelmat itse, ei kysymään apua ja tukea ohjaajalta. Vaikka opetusvaiheessa jälki onkin merkattu, kokeessa ohjaaja ei voi tietää missä jälki menee ja koiran nenä on ainoa, johon metsässä täytyy luottaa. Koiran itsevarmuutta ja motivaatiota kannattaa tämän vuoksi ruokkia heti koulutuksen alusta saakka. Ohjaajan ei saa ohjata koiraa liian voimakkaasti, vaan kun koira tulee epävarmaksi tai kohtaa ongelman, pysähdytään jäljellä, kunnes koira on itsenäisesti ratkaissut ongelman (löytänyt jäljen uudelleen). Koiraa ei siis ohjata jäljelle takaisin, vaan sen tulee löytää se itse.

Metsäjälkeä voi opettaa todella monella eri tavalla. Tavallisimpia tapoja on jonkinlainen sovellus ”makkarajäljestä” (jokaisella askeleella on ruokaa) tai aloittaa ns. makkararuuduilla (n.1m x 1m tallattu alue, jossa on ripoteltu ruokaa). Esittelen seuraavassa tavan, joka on sovellettu erikoisjäljen harrastajien tavasta opettaa koira jäljestämään.

1.Ruututyöskentely
2.Ruudusta kolmioon eli kulmien opettaminen
3.Suora jälki
4.Ruoan vähentäminen jäljellä
5.Keppien ilmaisu

1. Ruututyöskentely

Ruudussa koiralle opetetaan, mikä on rikkoutuneen maan (haju jota koira jäljellä seuraa) ja rikkoutumattoman maan ero. Ruokaa löytyy vain alueelta, joka on tallattu, joten koira oppii että kannattaa seurata tallattua aluetta. Ruudussa koira ei vielä varsinaisesti etene jäljellä, ja siksi sen on helpompi oppia ruudussa tallatun maan ja tallomattoman maan hajun ero.

Ruutu kannattaa tehdä aluksi nurmikolle tai nurmipellolle, sillä matalahkokasvuisella alustalla hajun rajat erottuvat selkeämmin. Metsässä ihmisen hajua tarttuu myös aluskasvillisuuteen ja puihin ja rikotun maan hajun erottaminen on silloin vaikeampaa. Jos ihmisen kulkeman jäljen hajuvanaa kuvaisi nurmikolla tai pellolla jalkakäytäväksi, on se metsässä valtatien levyinen. Koira kannattaa siis alusta asti opettaa seuraamaan tarkasti juuri askelmien hajua nenä maassa, niin se myöhemmin kulkee juuri jäljen päällä. Näin vaara kadottaa jälki tai ohittaa kepit on paljon pienempi.

Ruudun koko on riippuvainen koiran koosta. Pienelle palveluskoirarotuiselle pennulle sopiva ruudun koko on noin 1m x 1m. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että koira mahtuu kääntyilemään hyvin ruudussa, mutta ei joudu etenemään pitkiä matkoja. Ruudun tärkein opetus on se, että koira oppii havaitsemaan ruudun reunat. Pentu voi olla ensimmäisillä ruuduntekokerroilla mukana sivusta katsomassa, kun ohjaaja tekee ruudun. Ruutu pitää ensin talloa huolellisesti. Sitten tallotulle alueelle ripotellaan ruoka/namit (ruoan tulee olla sellaista, jota koira halukkaasti syö, mutta niin pieninä paloina, ettei koira löydä sitä silmillään ruohikon seasta). Vasemmassa etunurkassa, johon pentu sitten tuodaan, on eniten ruokaa. Samoin ruudun vasemmassa laidassa. Seuraavaksi eniten on ruudun reunoilla ja vähiten ruudun keskiosissa. Ruutu (ja ensimmäiset jäljet) tehdään aina myötätuuleen, jotta koira saisi mahdollisimman vähän hajua ilman kautta. Tällöin se hakee hajua paremmin maasta.

Pentu tuodaan ruudun vasempaan etunurkkaan ja se päästetään tekemään töitä sen kummemmin käskemättä tai ohjaamatta. Koiran on hyvä olla kytkettynä noin 2m pituiseen remmiin tai liinaan. Se saa liikkua ruudun alueella ja sen yli vapaasti liinan mitan verran. Näin se oppii itse etsimään tallatun alueen rajoja. Koira viedään ruudusta pois silloin kun se on innokkaimmillaan ja ruudussa on vielä ruokaa jäljellä. Näin koiralle jää mielikuva, että maahan jäi vielä ruokaa, ja se on seuraavalla kerralla entistä motivoituneempi etsimään maasta nameja. Jos koira poikkeaa ruudusta reilusti, se vain pysäytetään liinasta, mutta sitä ei ohjata takaisin. Ruudun vierellä odotetaan, kunnes koira alkaa taas työskennellä, jonka jälkeen se viedään ruudusta pois.

Kun koiran työskentely ruudussa on motivoitunutta ja keskittynyttä, voidaan harjoitusta vaikeuttaa. Ensin tehdään kapeampia ja pidempiä ruutuja, esimerkiksi 2m x 0,5m. Kun nekin menevät hyvin, voidaan siirtyä harjoittelussa seuraavaan vaiheeseen.

2. Ruudusta kolmioon eli kulmien opettaminen

Kolmio tallataan aivan samoin tavoin kuin ruutukin. Siitä tehdään yhtä pitkä kuin viimeiset suorakaiteet ruutuharjoituksissa olivat, mutta loppupää ei olekaan enää yhtä leveä kuin alkupää, vaan terävä kolmion kärki. Ruokaa laitetaan samoin kuin ennenkin, eniten vasempaan etunurkkaan ja vasempaan reunaan, seuraavaksi eniten muihin reunoihin ja vähiten keskelle.

Kolmion ideana on opettaa koiralle valmiiksi toimintamalli, kun se tulevaisuudessa tulee jäljellä kulmaan. Kun koira tulee kolmion kärkeen ja toivon mukaan menee tallatusta alueesta yli, se oppii palaamaan paikkaan, jossa viimeksi haisi rikottu maa. Tässä vaiheessa olisi hyvä ehtiä heittää kolmion kärkeen lisää ruokaa, jolloin koira saa heti vahvistuksen siitä, että tämä oli oikea toimintamalli. Eli kun koira myöhemmin jäljellä tulee kulmaan ja toteaa, ettei enää haise, sen pitäisi palata siihen kohtaan jossa viimeksi haisi ja alkaa siitä etsiä sivuilta paikkaa, jossa rikotun maan haju jatkuu. Jäljelläkin koiraa kannattaa vahvistaa koiraa siitä, kun se kulman ylityksen jälkeen palaa oikeaan paikkaan (heittää ruokaa kulman kärkeen koiran huomaamatta, ja kun se palaa kulman kärkeen, siinä löytyy taas ruokaa). Näin opettaen koira todennäköisesti myöhemmässä vaiheessa haistaa kulmat tarkasti, eikä lähde juoksennellen etsimään hajua, vaan etsii sitä siitä läheltä, missä se on viimeksi haistanut jäljen voimakkaana. Hyvä kulmatyöskentely on myös metsäjälkikoiralle ensiarvoisen tärkeää, sillä jos koira oikoo kulmia, saattaa kepit jäädä löytämättä, tai jos se tekee isoja ylimääräisiä kaarroksia, menee aikaa hukkaan ja pahimmassa tapauksessa koira kadottaa jäljen kokonaan. Kolmioharjoituksia ei tarvitse tehdä kauhean pitkään, vain sen verran että koiralle syntyy mielikuva kulmasta.

3. Suora jälki

Kuten ruutuharjoittelussa, myös suoran jäljen askelmitassa ja ruoan määrässä otetaan huomioon koiran koko. Pienelle pennulle jäljen askeleet voivat olla aluksi ihan lähekkäin, ei kuitenkaan aivan toisissaan kiinni. Tässä kannattaa huomioida, että askelmitta on aina sen verran eteenpäin vievä, ettei seuraavan askeleen kanta ole edellisen askeleen varpaiden sivussa, vaan että seuraava askel löytyy aina edestäpäin. Isommalle koiralle askelmitta voi heti ensimmäisestä jäljestä lähtien olla jo pidempi, jotta sen on helpompi edetä jälkeä pitkin.

Ensimmäisen jäljen on hyvä olla vähintään 20 metriä pitkä. Tämä siksi, että koira ehtii ”tutustua” jälkeen. Jos jälki on liian lyhyt, koira ei ehdi päästä rytmiin eikä ”leimautua” jälkeen. Nopeasti ensimmäisten jälkien jälkeen jäljen mitta olisi hyvä pidentää vähintään sataan metriin. Jäljellä on ruokaa joka askeleella, aluksi voi olla enemmänkin kuin yksi nami askelmaa kohden. Tässä kannattaa olla hyvin tarkka, että ruoka löytyy täsmällisesti askeleen päältä, ei koskaan askelman ulkopuolelta. Muutoin koiran on vaikea hahmottaa rikotun maan hajun ja ruoan yhteys.

Koira tuodaan ensimmäiselle jäljelle samalla tavoin kuin ruutuun: se vain tuodaan jäljen alkuun tekemättä asiasta suurempaa numeroa. Jos koira on rauhaton tai liian korkeassa vireessä, odotetaan että se rauhoittuu ja pystyy keskittymään. Kun koira laskee kuononsa maahan, annetaan sille lupa lähteä jäljelle. Aluksi koiraa ei suuremmin käskytetä jäljellä, vaan annetaan sen itse aktiivisesti toimia ja vain estetään väärät toimintamallit. Näin koira oppii, että kun se tekee toivotulla tavalla, se saa jatkaa työskentelyä ja sen myötä saa jäljeltä ruokaa.

Koiralla voi olla yllään joko kaulapanta tai valjaat. Liina kulkee koiran vatsan alta jalkojen välistä. Tämä siksi, että jos ja kun koira vetää ja sitä joutuu pidättelemään, veto kohdistuu maata (=jälkeä) kohti, eikä siitä pois päin. Valjaiden tulisi siis olla mielellään sellaiset, että niissä on remminkiinnityskohta myös vatsapuolella.

Kun koira haistelee keskittyneesti joka askeleen, se saa edetä omassa tahdissaan. Koiran ei tarvitse syödä jokaista ruoanpalaa jäljeltä, mutta sen tulee käydä läpi jokainen askel. Jos koira ryntäilee, harppoo, nostaa kuonoa tai on muuten keskittymätön jäljellä, ohjaaja pidättää liinasta. Pysäytyksen tulee olla mahdollisimman pehmeä, ei mikään ”seinään pysähdys”. Pienemmistä virheistä koiraa ei tarvitse välttämättä pysäyttää kokonaan, vain pidättää liinasta sen verran, että se taas työskentelee toivotulla tavalla. Pysähdyksissä ollaan niin kauan, että koira taas lähtee työskentelemään oikein. Tässäkään koiraa ei käsketä eikä ohjailla liinasta jäljelle, vaan sen annetaan itse tehdä ratkaisut. Näin koirasta tulee myöhemmin omatoiminen, aktiivinen ja itsevarma, mikä on tavoitteemmekin, sillä koiran nenä on se, jonka varassa olemme kokeessa ja siten koiran työskentelyyn  ja sen tekemiin ratkaisuihin täytyy voida luottaa. Jos ohjaaja on harjoituksissa liikaa ohjannut ja opastanut koiraa, kääntyy se helposti ongelmatilanteissa kysymään neuvoa ohjaajalta ja lopettaa työskentelyn. Koiran voi antaa harhautua jäljeltä noin metrin mitan päähän, sitten se pysäytetään, mutta sen täytyy itse etsiä jälki uudelleen. Jos koira lopettaa työskentelyn, vain odotetaan että se jatkaa sitä taas ja saa jälleen vahvistuksen oikeasta toiminnasta ruoan muodossa.

Jäljellä on joka askeleella ruokaa niin kauan, että koira osaa varmasti ja halukkaasti jäljestää joka askeleen. Kun tämän kaltaiset harjoitteet sujuvat hyvin nurmikolla/ruohopellolla, voidaan harjoitus siirtää metsään. Aluksi sopivin alusta on sammalmetsä, missä ei ole kovin korkeaa kasvustoa. Vähitellen harjoitellaan erilaisissa maastoissa ja erilaisilla tuulensuunnilla, ja kun jäljestäminen sujuu näissä, voidaan siirtyä harjoittelussa eteenpäin.

Ennen kuin ruokaa aletaan vähentämään, kannattaa kokeilla miten koira hallitsee kulmatyöskentelyn. Tämä tehdään kuten edellä on selitetty, eli jälkeen yksinkertaisesti tehdään selvä kulma (90 astetta tai sitä terävämpi) ja kun koira tulee kulmaan ja menee sen yli, heitetään ruokaa kulman kärkeen. Kun koira palaa takaisin, se löytää ruoan, saa vahvistuksen ja todennäköisesti alkaa etsimään suuntaa, jonne jälki jatkuu. Koira päästetään kulmasta yli korkeintaan metrin verran, sitten se vain pysäytetään ja odotetaan, miten koira ratkaisee ongelman. Kulmassa tulisi kävellä siten, että vasemmalle käännyttäessä vasemman jalan askel on viimeinen suoraan kulkeva askel ja oikealle käännyttäessä vastaavasti oikean jalan askel on viimeinen suoraan kulkeva askel ja vasemmalla jalalla tehdään käännös. Näin tehdään siksi, että koiran on helpompi hahmottaa kulma, jälki ei ”lopu tyhjään”, vaan ulommainen jalka aina osoittaa mihin suuntaan haju jatkuu.

4. Ruoan vähentäminen jäljeltä

Kun koira on riittävän motivoitunut, ja se osaa jo keskittyä jälkityöskentelyyn, eikä työskentelyssä tule enää juurikaan taukoja, voidaan ruoan määrää alkaa vähentämään jäljeltä. Ruoattomia askelmia jätetään harvakseltaan sinne tänne. Siitä huolimatta koiralta vaaditaan, että se haistaa jokaisen askeleen. Pikku hiljaa ruokaa vähennetään enemmän ja enemmän, mutta välillä täytyy muistaa tehdä myös motivaatiota ja tarkkuutta palauttavia jälkiä, eli jälkiä joissa on jälleen paljon ruokaa, vaikka joka askeleella. Tärkeintä on kuitenkin vaihdella koko ajan tapaa, miten ruokaa jäljeltä löytyy, ettei koira voi koskaan tietää, onko ruokaa seuraavalla askeleella vai ei. Näin motivaatio jäljestää tarkasti pysyy kunnossa.

5. Keppien ilmaisu

Jälkikeppien ilmaisua voi alkaa opettamaan koiralle jo hyvin varhaisessa vaiheessa erillään jälkityöskentelystä. Näin kepit ovat koiralle jo tuttu asia, kun ne tuodaan jäljelle, ja koiralla on jo valmiiksi motivaatio ilmaista löytämänsä kepit.

Ilmaisutapa on lähes vapaa, sillä tuomari ei ilmaisua näe, tärkeintä on ilmaisun varmuus. Suosituin ja selkein tapa on kuitenkin, että koira menee maahan havaittuaan kepin. Itse opetan kepin ilmaisun siten, että koira saa itse keksiä ilmaisun. Tällä tavalla koira on todennäköisimmin motivoitunut ilmaisemaan kepin, kun se saa alusta alkaen toimia aktiivisesti.

Keppi-ilmaisun opettamisen voi opettaa joko sisällä täysin häiriöttömässä ympäristössä tai ulkona mahdollisimman rauhallisessa paikassa. Aluksi keppi vain pudotetaan lattialle/maahan koiran nähden ja se palkitaan heti, kun se kiinnostuu kepistä. Ensin pelkkä katse tai vilkaisu riittää. Palkitsemisessa pitää olla nopea, että palkka tulee juuri oikeasta toiminnasta. Kun koira oppii hakemaan jälkikeppejä aktiivisesti, käsketään koira maahan sillä hetkellä kun se on tavallisesti saanut palkan. Kun koira menee maahan, se saa välittömästi palkan (joko ruokaa tai leikki). Näin koiralle muodostuu assosiaatioketju keppi>maahan>palkka. Kun koira halukkaasti ja varmasti ilmaisee kepit muualla, voidaan keppejä laittaa jäljelle. Ensimmäisillä kerroilla jäljen tulee olla helppo, että koiran on ylipäätään mahdollista yhdistää nämä kaksi erillään oppimaansa asiaa.

Keppien määrää ja sijaintia jäljellä kannattaa vaihdella paljon. Välillä voi tehdä myös jälkiä, joissa ei ole lainkaan keppejä tai sitten jälkiä, joissa on todella paljon keppejä.

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten koiran lähettää jatkamaan jälkeä kepin jälkeen. Jos koira on hyvin motivoitunut ruokaan, se kannattaa palkita kepistä ruoalla, mutta myös jäljellä kepin jälkeen on ruokaa, jotta koira jatkaisi keskittyneesti ja motivoituneesti jälkityöskentelyä kepin jälkeenkin. Osalle koirista paras palkka on kuitenkin se, että ne pääsevät jatkamaan jäljestystä. Tällöin kepille on turha pysähtyä pitkäksi aikaa tyrkyttämään koiralle nameja, vaan on parempi antaa lupa jatkaa mahdollisimman pian.

 

Ennen kokeeseen menoa koiran tulisi osata jäljestää eri ikäisiä jälkiä erilaisissa maastoissa, ilmaista kepit ja etsiä jälki lähtöjanalta. Kokeeseen ei kannata kiirehtiä ennen kuin koiran työskentely on varmaa. Kun koira saa pääasiassa onnistumiskokemuksia, sen itsevarmuus jäljellä kehittyy ja se on yhä motivoituneempi jäljestämään. Toisaalta, koiralta pitää myös vaatia, kun se jo osaa jäljestää. Vaatiminen tarkoittaa sitä, että koiraa ei auteta liikaa ongelmatilanteissa, ja ellei se keskity kunnolla jäljestämään, koiraa voidaan muistuttaa esimerkiksi liinasta nyppäämällä. Ideaalitilanne kuitenkin on, että koiralla olisi niin hyvä motivaatio jäljestää, ettei sen työskentelyyn tarvitse juuri puuttua liinasta käsin.


© 2005 - 2007 Jessica Ristimäki