Koirat
Kasvatus
Pennut
Bordercollie
Uutiset
Koulutus
Vieraskirja

Martta

Tiedot

Nimi: Kemi Jan
Rotu: bordercollie
Sukupuoli: narttu
synt. 02.03.2010, Wales
väri: ruskeavalkoinen
lonkat/kyynäret: D/D 0/0 polvet 0/0 selkä & olkapäät ok
silmät: -
sukutaulu: täällä
omistaja: Kirsi Jehimoff, Kuopio

Yleistä

MarttaJan eli kutsumanimeltään Martta matkusti Suomeen aivan kesäkuun alussa 2010, joten neiti oli uuteen kotiin tullessaan 3kk ikäinen. Martta asui pentuaikansa maatilalla Kevin Evansin luona Walesissa ja aloitti siellä ollessaan jo ensimmäiset paimennusharjoitukset lampailla. Suomessa Martan ura tulee olemaan pääasiassa palveluskoiralajien parissa, mikäli koira siihen hyvin soveltuu.

Martta on luonteeltaan iloinen ja ystävällinen hömppä. Martta tykkää leikkiä ja juosta, onnellisena luonnonlapsena oleminen on sen elämäntehtävä. Martta on myös melko itsenäinen, eli se huitelee menemään myös itsekseen ja vaatii omistajaltaan selvää auktoriteettia. Martalla on hyvin saalisviettiä ja taistelutahtoa. Se ei ole mikään superahne, mutta ruoka kuitenkin kelpaa. Ihmisiä kohtaan Martta suhtautuu hieman valikoivasti arastellen. Toisten koirien kanssa se tulee hyvin toimeen. Paimennuksessa Martta on osoittautunut luonnonlahjakkuudeksi. Se tykkää myös vetämisestä, joten valjakkolajit sopivat tälle neiti pippurille hyvin.

Martan omistaa Kirsi Jehimoff Kuopiosta.


© 2005 - 2010 Jessica Ristimäki